Pelimaailma kehittää ja kahlitsee 

Tablettitietokoneen käyttäminen on poikani selvä ykkösjuttu tällä hetkellä. Seuraukset ovat olleet välillä hankalia. Läksyjä on jäänyt tekemättä ja välillä poikani uppottuu pelien syvyyksiin niin, ettei hän kuule minua. Väsyin omaan jatkuvaan äänen korottamiseen ja siihen, että ruutuun tuijottaminen viivästytti nukahtamista selvästi. Näytön katsomista tuntitolkulla tai liian myöhään voinee verrata kirkasvalolampun virkistävään vaikutukseen. Eräänä päivänä poikani kertoikin nukahtaneensa käsityötunnilla.

Näiden syiden takia minun oli pakko asettaa pelirajoitteita. Tämä ei tuntunut tietenkään pojastani mukavalta: ”Hei, eihän tänään ole pelikieltopäivä, ei me sovittu niin!”

Kerran piilotin tabletin pojaltani niin hyvin, etten enää itsekään löytänyt sitä moneen viikkoon. Näinä viikkoina lapseni ei ihmeemmin valitetellut asiaa, vaan käytti aikaa enemmän ulkoiluun ja kavereiden tapaamiseen. No, välillä hän toki mollasi isän huonomuistisuutta. Nämä viikot eivät olleet hullumpia. Lainasin kirjastosta elokuvia, koska yhtäkkiä meillä tuntui olevan ylimääräistä aikaa niiden katsomiseen.

Tabletti on tietenkin myös aivan mahtava juttu. Peleihin liittyy myös sosiaalinen puoli, eikä sen kanssa vietetty aika ole pelkkää digitaaliseen maailmaan vaipumista. Kun pelipäivä sitten koittaa, tuntuu se minustakin mukavalta jutulta. Usein näinä päivinä naapurinpoika tulee kyläilemään, ja on hauska nähdä poikien juttelevan tohkeissaan pelien äärellä  ̶  heillä on todella mukavaa yhdessä. Siinä samalla myös kielitaito ja digitaalisen tekniikan hallitseminen petraantuu. Koneiden kanssa työskennellään nyt ja tulevaisuudessa; tältä osin kohtuullinen tabletin naputtelu on varmasti myös kehittävää.

Pelien takia meinaa joskus unohtua isän ja pojan yhdessäolo. Onneksi yhteinen juttu on usein futista, johon uusimmat kikat katsotaan tietenkin yhdessä tabletilta.

”Sä oot väärää sukupolvea, sä et voi tajuta miten tärkeä juttu tää on!”