Koululaisten leikkejä ihaillen

Poikani on kasvanut upeaan ikään, jolloin hänen kaverinsa soittelevat usein meille. Silloin minun ei tarvitse patistella häntä ulos. Majojen ja ansojen rakentelu on salamyhkäistä toimintaa, josta olen ylpeä ja onnellinen. Naapuruston lapset ovat yhä kiinnostuneita samoista asioista kuin minä omassa lapsuudessani. Vanhempia ei kallioilla näy, ja asian pitää varmasti usein ollakin näin. Vanhemmat soittavat kätevästi lapsilleen, kun kotiintulo aika koittaa. Harva aikuinen näkee omilla silmillään tähän leikin maailmaan, vaikka se vielä pitkälti löytyy kotipihan nurkilta.

Väitän, että melko moni vanhempi viettää pienten koululaisten kanssa aikaa vain sisätiloissa. Sielläkin pelikonsolit, DVD:t ja tietokoneet ovat kaikessa hauskuudessaan ja hyödyllisyydessään vähentäneet vanhempien ja lasten yhteistä aikaa.

En itse välillä malta olla menemättä lasten ulkoleikkeihin mukaan. Joskus joku pojista kaipaa kannustusta, koska pelkää toisten nauravan hänelle. Aikuisen läsnäollessa niin ei varmasti tapahdu. Lapsilla on myös hauskaa, kun aikuinen on kiinnostunut viettämään aikaa heidän kanssaan. Pelaan futista, teen jättilumipalloja ja testaan ansojen toimivuutta. Lapset tykkäävät kuunnella aikuisten kehuja!

Tiedän, että tämä hieno vaihe kestää ehkä vielä pari-kolme vuotta. Majat hylätään ja seikkailureissut laajenevat lähimetsistä ostoskeskuksiin. Koulupäivän jälkeen lapsilla voikin olla tuntikausia aikaa dallata ja chillata kiiltävillä käytävillä. Totta kai sekin pitää kokea, mutta kun näen 10-vuotiaan pojan istuvan rööki huulessa kauppakeskuksen portailla, toivon, että suojelevan leikin vaihe kestäisi lapsilla pitempään.

Lapsi on kuitenkin aina valmis yhteiseen ajanviettoon aikuisen kanssa, ehkä myös se ressukka kauppakeskuksessa. Pienten yhteisten leikkihetkien avulla lapsi saa aikuiselta luvan ”olla lapsellinen”, ja siten lapsi ehkä välttyy pahimmilta paineilta leikkiä liian aikaisin isompaa lasta kuin mitä on.