Koululaisten
leikkejä ihaillen
Poikani on kasvanut upeaan ikään, jolloin hänen kaverinsa soittelevat usein meille. Silloin minun ei tarvitse patistella häntä ulos. Majojen ja ansojen rakentelu on salamyhkäistä toimintaa, josta olen ylpeä ja onnellinen. Naapuruston lapset ovat yhä kiinnostuneita samoista asioista kuin minä omassa lapsuudessani. Vanhempia ei kallioilla näy, ja asian pitää varmasti usein ollakin näin. Vanhemmat soittavat kätevästi lapsilleen, kun kotiintulo aika koittaa. Harva aikuinen näkee omilla silmillään tähän leikin maailmaan, vaikka se vielä pitkälti löytyy kotipihan nurkilta.
Väitän, että melko moni vanhempi
viettää pienten koululaisten kanssa aikaa vain sisätiloissa.
Sielläkin pelikonsolit, DVD:t ja tietokoneet ovat kaikessa
hauskuudessaan ja hyödyllisyydessään vähentäneet vanhempien ja
lasten yhteistä aikaa.
En itse välillä malta olla menemättä
lasten ulkoleikkeihin mukaan. Joskus joku pojista kaipaa kannustusta,
koska pelkää toisten nauravan hänelle. Aikuisen läsnäollessa
niin ei varmasti tapahdu. Lapsilla on myös hauskaa, kun aikuinen on
kiinnostunut viettämään aikaa heidän kanssaan. Pelaan futista,
teen jättilumipalloja ja testaan ansojen toimivuutta. Lapset
tykkäävät kuunnella aikuisten kehuja!
Tiedän, että tämä hieno vaihe
kestää ehkä vielä pari-kolme vuotta. Majat hylätään ja
seikkailureissut laajenevat lähimetsistä ostoskeskuksiin.
Koulupäivän jälkeen lapsilla voikin olla tuntikausia aikaa dallata
ja chillata kiiltävillä käytävillä. Totta kai sekin pitää
kokea, mutta kun näen 10-vuotiaan pojan istuvan rööki huulessa
kauppakeskuksen portailla, toivon, että suojelevan leikin vaihe
kestäisi lapsilla pitempään.
Lapsi on kuitenkin aina valmis
yhteiseen ajanviettoon aikuisen kanssa, ehkä myös se ressukka
kauppakeskuksessa. Pienten yhteisten leikkihetkien avulla lapsi saa
aikuiselta luvan ”olla lapsellinen”, ja siten lapsi ehkä välttyy
pahimmilta paineilta leikkiä liian aikaisin isompaa lasta kuin mitä
on.
Eksyin blogiisi aivan sattumalta kun etsin aivan muuta tietoa. Se sai kuitenkin minut liikuttumaan kyyneliin asti ja nostamaan hattua sille, että joku nykyään sentään vielä kasvattaa lastaan ja välittää aidosti. Hetken toivoin, että olisin poikasi. Lämmintä kesää teille. :)
VastaaPoistaHei Tuomas.Itse olen myös yhden alakouluikäisen pojan yh/leski.Sattumalta näin nämä sivut.Vaikeaa on.Äiti osaan olla mutta ei ole minkäänlaista isän kuvaa.Pelkään tulevaisuutta.Kiitos blogista.Auttaa pitämään vahvana kun huomaa miten joku toinen samassa tilanteessa oleva suhtautuu.En taidakkaan olla ainoa tässä tilanteessa oleva enkä heitä vielä toivoa kaivoon sinun sanojen vuoksi.
VastaaPoista