Raha opettaa

Poikani on kerännyt kolikoita taskuunsa ja kilistelee niitä. Ennen hampaidenpesua hän haluaa vielä laskea ne uudestaan. Siinä on jotain samaa kuin 30-vuotta sitten. Keräsin silloin itse kolikoita maapallolippaaseen, tietämättä oikein mitä niillä tekisin. Lipas vietiin pankkiin, ja kolikkokasa katosi hymyilevän virkailijan rahalaariin.

Ostosten suunnitteleminen ja rahan käyttäminen on pojalleni huomattavasti korostuneempaa kuin omassa lapsuudessani. Poikani selailee lelulehtiä, vertailee hintoja ja miettii mihin hänellä olisi varaa. ” Tuo on tarjouksessa, se maksaa vain kahdeksan euroa!!!” Oli malli sitten Roope-sedältä tai koulun matikan tunneilta, talousasiat tuntuvat kiinnostavan häntä. Pitäähän lasten tietenkin osata laskea, paljonko kioskinmyyjä antaa takaisin vitosesta.

Edesmennyt vaimoni sai lapsilisät omalle tililleen 12-vuotta täytettyään. Tämä kasvatti hänet vastuulliseen talouteen, koska niillä rahoilla piti ostaa vaatteita. Hän piti tätä käytäntöä arvokkaana, koska silloin hän todella ymmärsi säästämisen idean. Harkitsen samaa käytäntöä myös omalle pojalleni.

Pienet koululaiset tuskin vertailevat vanhempiensa tulo- ja varallisuuseroja. Kaveruus pohjautuu sosiaalisiin taitoihin, yhteisiin leikkeihin ja juttuihin. Kuitenkin jossain vaiheessa lapset tietävät kenelllä on taskurahaa käytössään tavanomaista enemmän tai uusimmat pelit ja vehkeet. Jako rikkaisiin ja köyhiin alkaa hiljalleen. Juopia ja säröjä syntyy ehkä myös kaverien välille. Suomea ei perinteisesti ole aikoihin pidetty luokkayhteiskuntana, mutta miten pitkään? Taidamme jo elää maailmassa, jossa varakkaita pidetään helpommin mielenkiintoisimpina ja fiksumpina kuin vähävaraisia.

Poikani on pienestä pitäen saanut kuulla olevansa ainutlaatuinen ja arvokas. Tätä samaa toivon hänen aina ajattelevan myös kaikista muista ihmisistä: kuka tahansa voi rahamassiin katsottamatta olla mukava, älykäs tai taitava. Toisten arvostamiseen ja kunnioittamiseen oppiminen ei ole itsestäänselvyys. Nämä läksyt tehdään kotona.