Oppimisen
iloa koulussa ja kodissa
Kolmannella luokalla lukuaineet pitävät
poikani kirjoituspöydän ääressä aikaisempia kouluvuosia
pitempään. Kirjat tarjoavat tieteiden alkeita, ja oppilaat joutuvat
hakemaan tietoa myös kirjastosta sekä netistä. He ovat joutuneet
vertailemaan eri maiden bruttokansantuotteita jo 9-vuotiaana! Eikö
joihinkin lukuaineisiin voisi yhdistää myös käytännöllistä
tasoa? Esimerkiksi luonnontiedon tunneilla voisi viljellä
kasvimaata. Kasvitietous jäisi ehkä mieleen myös niille, joille
teoriatunnit ovat vaikeita.
Lapseni tiedonjanon ylläpito kuuluu
myös kotimme arkeen, eikä jää vain koulun vastuulle. Kun koulussa
tietoa hankitaan opetussuunnitelman perusteella, voi kotona viihtyä
uusien asioiden parissa omien mieltymysten mukaisesti. Luemme
yhdessä kirjoja ja surffaamme netissä musiikkivideoita sekä
luonto-ohjelmia etsien. Samalla poikani oppii myös tiedonhaun
menetelmiä. Tässä puuhassa isä ja poika viihtyvät yhdessä
hyvin, ilman pakko-oppimisen makua.
Tähän asti minun vastuuseeni poikani
kotiläksyissä on riittänyt yleensä pelkkä kysymys: ”Onko
läksyt jo tehty?” Tiedän kuitenkin vanhempia, jotka joutuvat
auttamaan omaa lastaan läksyissä joka ilta. Se on melkoinen taakka
vanhemmille. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että poikani
koulunkäynti on sujunut mallikkaasti. Kukapa vanhempi ei olisi ylpeä
allekirjoittaessaan kokeita, joiden pistemäärät ovat ysin ja
kympin välissä. Lukukausitodistukset ovat myös parempia kuin
itselläni koskaan.
Tämän päivän koululaiset tietävät
ilmastomuutoksen, merenpintojen nousun, liikakansoituksen ja
sukupuuttouhat. Tällaisista hankalista aiheista joutuu joskus
puhumaan myös kotona. Lapsellani on oman ikätasonsa ja kokemustensa
kautta mahdollisuus ymmärtää paremmin maailmaa sekä ihmisen
käyttäytymistä, mutta nämä aiheet on joskus hyvä myös jättää
hautumaan tulevaisuuteeen. Jäin hetkeksi haukkomaan henkeäni, kun
hän kysyi eräänä päivänä minulta: ”Tuomas, milloin se
maailmanloppu tuleekaan?”