Oppimisen iloa koulussa ja kodissa

Kolmannella luokalla lukuaineet pitävät poikani kirjoituspöydän ääressä aikaisempia kouluvuosia pitempään. Kirjat tarjoavat tieteiden alkeita, ja oppilaat joutuvat hakemaan tietoa myös kirjastosta sekä netistä. He ovat joutuneet vertailemaan eri maiden bruttokansantuotteita jo 9-vuotiaana! Eikö joihinkin lukuaineisiin voisi yhdistää myös käytännöllistä tasoa? Esimerkiksi luonnontiedon tunneilla voisi viljellä kasvimaata. Kasvitietous jäisi ehkä mieleen myös niille, joille teoriatunnit ovat vaikeita.

Lapseni tiedonjanon ylläpito kuuluu myös kotimme arkeen, eikä jää vain koulun vastuulle. Kun koulussa tietoa hankitaan opetussuunnitelman perusteella, voi kotona viihtyä uusien asioiden parissa omien mieltymysten mukaisesti. Luemme yhdessä kirjoja ja surffaamme netissä musiikkivideoita sekä luonto-ohjelmia etsien. Samalla poikani oppii myös tiedonhaun menetelmiä. Tässä puuhassa isä ja poika viihtyvät yhdessä hyvin, ilman pakko-oppimisen makua.

Tähän asti minun vastuuseeni poikani kotiläksyissä on riittänyt yleensä pelkkä kysymys: ”Onko läksyt jo tehty?” Tiedän kuitenkin vanhempia, jotka joutuvat auttamaan omaa lastaan läksyissä joka ilta. Se on melkoinen taakka vanhemmille. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että poikani koulunkäynti on sujunut mallikkaasti. Kukapa vanhempi ei olisi ylpeä allekirjoittaessaan kokeita, joiden pistemäärät ovat ysin ja kympin välissä. Lukukausitodistukset ovat myös parempia kuin itselläni koskaan.

Tämän päivän koululaiset tietävät ilmastomuutoksen, merenpintojen nousun, liikakansoituksen ja sukupuuttouhat. Tällaisista hankalista aiheista joutuu joskus puhumaan myös kotona. Lapsellani on oman ikätasonsa ja kokemustensa kautta mahdollisuus ymmärtää paremmin maailmaa sekä ihmisen käyttäytymistä, mutta nämä aiheet on joskus hyvä myös jättää hautumaan tulevaisuuteeen. Jäin hetkeksi haukkomaan henkeäni, kun hän kysyi eräänä päivänä minulta: ”Tuomas, milloin se maailmanloppu tuleekaan?”