Hataria
askelia
Vanha polvivamma uusiutui talvella salibandy- ja sulkapallopeleissä sattuneissa kompastumisissa. Ortopedi näytti minulle leikkaussalin ovea, enkä kieltäytynyt tarjotusta hoidosta. Arkemme mullistui, kun jouduin kävelemään kyynärsauvoilla kuukauden päivät.
Muistin kirpaisevasti edesmenneen
rakkaani, joka joutui elämänsä viimeisinä kuukausinaan luopumaan
pikkuhiljaa kävelystä ja liikkumaan apuvälineiden avulla. Tämä
tuli myös pojalleni mieleen, ja hän huolestui minusta aika tavalla.
Kun onnuin kadulla eteenpäin, poikani varoitti minua katutöyssyistä
ja kyseli jatkuvasti: ”Sattuuko?” Minusta ei olisi hänelle
futiskaveria pitkään aikaan, emmekä tekisi aurinkoisena päivänä
polkupyöräretkeä jätskikioskille.
Leikkauksen jälkeisen kivun ja
väsymyksen keskellä kauppakäynnit ja siivoaminen tuntuivat
ylitsepääsemättömiltä tehtäviltä. Enhän voinut edes kantaa
pyykkikoria hissittömässä talossamme. Lähetin poikani mummolaan,
jossa kesäloman viettäminen alkoi paljon vauhdikkaammin kuin
kotona. En voinut mitenkään vaatia poikaani tekemään tärkeimpiä
kotiaskareitamme, enkä toisaalta itsekään jaksanut kokea alituista
riittämättömyyttä lapseni tarpeiden keskellä.
Oleskelu neljän seinän sisällä
viikosta toiseen sai mielen ummehtuneeksi, vaikka miten ikkunoista
tuuletti. Matkasin bussilla keskustaan, jossa minulla oli rutkasti
aikaa nähdä hämmentävän monta yhdellä tai kahdelle kepillä
kulkevaa ihmistä. Ymmärsin, miten hidasta ja vaikeaa on hoitaa omia
asioitaan puolikuntoisena. Supermarketit hehtaarihalleineen ovat
hirveitä paikkoja kaikille meille hitaasti kulkeville. Vielä
hätkähdyttävämpää oli ymmärtää, että jotkut elävät
vuodesta toiseen saman vaivalloisuuden kanssa - toisin kuin minä.
Polveni kuntoutui päivä päivältä.
Poikani palasi taas kotiin, kun pääsin
toisesta kyynärsauvasta eroon. Sohvalla viettämäni rennot
lukuhetket vaihtuivat takaisin arjenpyöritykseksi. Tämä oli
polvelleni tietenkin oivaa treeniä. Kodin nuori vitsiniekka keksikin
uuden merkityksen vanhalle sananlaskulle: ”Hei isä, eikös se ole
niin, että pojasta, eli minusta, polvi paranee?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti