Hataria askelia

Vanha polvivamma uusiutui talvella salibandy- ja sulkapallopeleissä sattuneissa kompastumisissa. Ortopedi näytti minulle leikkaussalin ovea, enkä kieltäytynyt tarjotusta hoidosta. Arkemme mullistui, kun jouduin kävelemään kyynärsauvoilla kuukauden päivät.

Muistin kirpaisevasti edesmenneen rakkaani, joka joutui elämänsä viimeisinä kuukausinaan luopumaan pikkuhiljaa kävelystä ja liikkumaan apuvälineiden avulla. Tämä tuli myös pojalleni mieleen, ja hän huolestui minusta aika tavalla. Kun onnuin kadulla eteenpäin, poikani varoitti minua katutöyssyistä ja kyseli jatkuvasti: ”Sattuuko?” Minusta ei olisi hänelle futiskaveria pitkään aikaan, emmekä tekisi aurinkoisena päivänä polkupyöräretkeä jätskikioskille.

Leikkauksen jälkeisen kivun ja väsymyksen keskellä kauppakäynnit ja siivoaminen tuntuivat ylitsepääsemättömiltä tehtäviltä. Enhän voinut edes kantaa pyykkikoria hissittömässä talossamme. Lähetin poikani mummolaan, jossa kesäloman viettäminen alkoi paljon vauhdikkaammin kuin kotona. En voinut mitenkään vaatia poikaani tekemään tärkeimpiä kotiaskareitamme, enkä toisaalta itsekään jaksanut kokea alituista riittämättömyyttä lapseni tarpeiden keskellä.

Oleskelu neljän seinän sisällä viikosta toiseen sai mielen ummehtuneeksi, vaikka miten ikkunoista tuuletti. Matkasin bussilla keskustaan, jossa minulla oli rutkasti aikaa nähdä hämmentävän monta yhdellä tai kahdelle kepillä kulkevaa ihmistä. Ymmärsin, miten hidasta ja vaikeaa on hoitaa omia asioitaan puolikuntoisena. Supermarketit hehtaarihalleineen ovat hirveitä paikkoja kaikille meille hitaasti kulkeville. Vielä hätkähdyttävämpää oli ymmärtää, että jotkut elävät vuodesta toiseen saman vaivalloisuuden kanssa - toisin kuin minä. Polveni kuntoutui päivä päivältä.

Poikani palasi taas kotiin, kun pääsin toisesta kyynärsauvasta eroon. Sohvalla viettämäni rennot lukuhetket vaihtuivat takaisin arjenpyöritykseksi. Tämä oli polvelleni tietenkin oivaa treeniä. Kodin nuori vitsiniekka keksikin uuden merkityksen vanhalle sananlaskulle: ”Hei isä, eikös se ole niin, että pojasta, eli minusta, polvi paranee?”